Väistämätön remontti

Sunnuntai 7.3.2010 klo 10:34

Ystäväni kysyi, että pitääkö kuntien tuottamia palveluja yksityistää. Jäin miettimään asiaa jälleen kerran, vaikka olen pohtinut sitä niin useasti aiemminkin. Asiaa ei voi tarkastella pelkästään yksittäisten palvelujen kannalta, vaan se vaatii laajan näkökulman.

Yksityistäminen saa tunteet ja mielipiteet pintaan, mutta ennen kuin voi tehdä kauas kantoisia ja perusteltuja ratkaisuja, vaatii se tuekseen toimenpiteitä valtion ja kuntien taholta. Eräs tällainen toimenpide on julkisen sektorin remontti sellaiseen kuntoon, että se on tuotannollisesti tehokas ylhäältä alas asti. Muutoin maksamme palveluista liian korkean hinnan kuten nytkin tapahtuu kuntien tuottamana.

Nykyisellä kulurakenteella veroasteen pitäminen kohtuullisena on mahdotonta. Valtion ja kuntien kasvavaa velkaa, noin 20 miljardia tänä vuonna lisää, ei voi kattaa jatkuvilla veronkorotuksilla. Palvelujen tuottaminen velkarahalla on tiensä päässä. Edessämme on ennen näkemätön julkisen sektorin saneeraus.

Tosiasiat, ja niiden näkeminen, eivät vaadi poliittista sitoutumista mihinkään ryhmään, sillä totuus ympäröi meidät päivä päivältä yhä tiukemmin. Selkeitä arjessa näkyviä tunnusmerkkejä tästä ovat mm. palvelujen supistumiset, niiden keskittyminen sekä verojen ja maksujen korotukset.

Päättäjissä on säästöjen ja tehokkuuden perään huutava joukko maakunnassa niin suuri, etteivät mahdu samalla kertaa lentokentälle seisomaan. Sitä vastoin joukko, joka pystyy osoittamaan kuinka säästöt ja tehostaminen käytännössä toteutetaan, mahtuu kerrostalon hissiin ja he, jotka tämänkaltaisen työn käytännössä tekevät – heitä ei näy. Mikä avuksi?

Ensin on nähtävä todellinen ongelma ja sitten ratkaistava se.  Mielestäni koko Suomi on kuin väärinpäin oleva pyramidi. Kärkenä, ja silti alimpana, on työtä tekevä ihminen, jonka niskassa on laaja ja  kulurakenteeltaan raskas organisaatio. Kuntaorganisaatio, aluehallinto, ministeriöt, virastot, hallitus, eduskunta jne…   Oli virheellistä tietoa ja harhaa uskoa EU:n kontolle siirtyneen vastuun päätöksenteosta ja rahamarkkinoista keventävän osaltaan maamme byrokraattista hallintoa. Näin ei tapahtunut. Hallintokuluilla ei tunnu olevan minkäänlaista kattoa.

Ratkaisu on aiemmin kuvaamani kärjellään olevan pyramidin kääntäminen oikein päin. Tällöin käytännön tehtäviä hoitava työtekijöiden joukko olisi runsas. Hallinnon ja johtajien määrä vähenee mitä ylemmäs pyramidi-organisaatiossa noustaan. Enemmän käytännön tekijöitä ja tuottavuutta – kevyempi hallinto – alhaisemmat kustannukset.  Tällaista on inhimillinen, tulevaisuuteen tähtäävä säästäminen ja tehokkuus.

Esittämäni ratkaisun kannalta on ehdottoman tärkeää, että julkisen organisaation uudistaminen toteutetaan ylhäältä alaspäin. Pelkät kuntatason toimet eivät tuo kaivattua tulosta. Valtion hallinnon on oltava remonttilistan kärjessä ja kunnat seuraavat perässä. Näin saadaan kokonaisuuden kattava ja tervehdyttävä rakennemuutos aikaan.

Mikä on edellä esitetyn ratkaisun este? Eräs suurimmista on hallinto-organisaatioiden poliittisiin nimityksiin liittyvä valtajärjestelmä, josta yksikään edustaja tai valtapuolue ei halua luopua. Ymmärrän sen hyvin, kun tarkastelen edustajien toimia suhteessa omaan ja puolueen etuun. Kansakunnan etua ei suurin osa ole pitkään aikaan ajanutkaan. Tämän vuoksi on täysin ymmärrettävää, etteivät johtajat, valtiosihteerit tai varoja ohjaavat kansanedustajat lämpene ”Turkian-mallille”.

 

Jussi puoluehallituksessa

Lauantai 6.2.2010 klo 12:38

30.01.2010 lauantaina puoluehallitus  Helsingissä.     

Kokouspaikkana oli eduskunta ja paikalla puoluejohtoa sekä maakunnallisia edustajia ympäri Suomea. Lyhyen esittelykierroksen yhteydessä puheenjohtaja Päivi Räsänen siirtyi hiukan muistelemaan menneitä yhteisiä keskikouluaikojamme. Hän kertoi muulle kokousväelle hymypoika-patsaasta ja suosikkipojasta, mikä sai itseni hiukan hämilleen, sillä meille suomalaisillehan on hämmentävää olla julkisen kehun kohteena.

Kokouksen tärkeintä antia oli keskustelu ja näkemykset tulevista eduskuntavaaleista 2011 keväällä. Maakunnasta, kannatuksesta ja henkilöistä riippuen tuli esiin erilaisia mielipiteitä, joista sai ripauksen oppia sieltä ja täältä.

Tuli miun vuoro esitellä Kymen piirin tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä, sekä niitä tavoitteita joita olen asettanut piirille sekä puheenjohtajakaudelleni. Kerroin tavoittelevamme laajapohjaista kannatusta monen "kärkiehdokkaan" voimin. Maakuntamme on maantieteellisesti hyvin pitkänomainen ja siten riittävän kannatuksen kerääminen yhden tai kahden ehdokkaan varassa ei mielestäni ole realistista.

Tarvitsemme keskinäistä, alueellista, toisiamme ja toimintaamme tukevaa kilvoittelua. Vaaleihin osallistumisen tulee olla kaikille ehdokkaille mielekästä ja innostavaa. Näin saavutamme pidemmälle kuin yksiin vaaleihin tähtäävän koko maakuntaa kattavan kannatuksen. Alueellinen ehdokasasettelu nousee tärkeään rooliin asettamissani tavoitteissa. Yhteisvoimin tulemme keräämään riittävän kokonaiskannatuksen kansanedustajapaikkaan.

Puheenvuoroni jälkeen muutamat kokousedustajat viittasivat omassa puheessaan asettamaani Kymen piirin strategiaan ja näkymiin pitäen niitä hyvinä sekä muidenkin tavoiteltavina. KD-lehti oli samoilla linjoilla kirjoittaessaan pääkirjoituksessaan:" Kymen piirin kilpailua salliva ja yhteistuumainen kansanedustajakisa käy puolestaan rehdin pelin esimerkkinä monelle muulle piirille".

Rehti, avoin, toisia tukeva ja kunnioittava toiminta sopii meille kaikille niin vaaleihin kuin päivittäiseen elämäämmekin.

Näillä eväillä eteenpäin.

Sisältö ratkaisee

Keskiviikko 3.2.2010 - Jussi

Meistä jokainen tarvitsee toista ihmistä ja apua hyvin monessakin elämän vaiheessa lyhempiä tai pitempiä ajanjaksoja. Tuntuu siltä kuin avun tarve olisi kasvanut rajusti viime vuosina ja kasvu jatkuu. Onhan osa avusta toki määrätty lakiin perustuvaksi ja pidämme kansalaisistamme parempaa huolta yhteiskunnan taholta kuin aiemmin – se on totta. Se ei kuitenkaan vastaa sitä mitä sisimmissämme haluamme.

”Vanhoina hyvinä aikoina” apua ja huolenpitoa tuli enemmän läheisiltä. Huolenpidossa oli sidoksena ystävyyttä, vastuuta ja rakkautta vailla omanvoiton pyyntiä.

Oli mukava saada nimipäiväkakkua ja onnitteluja. Lohduttavaa oli myös saada halauksia surussa. Vuoteenomana tyynyä kohotti joku aidosti läheinen.

Paremman tavoittelu ja koulutus, työpaikat sekä urakehitykset vievät ihmisiä pois kotipaikkakunnaltaan. Tämä on  aivan luonnollista, sillä em. asioita ei löydy enää niin lähellä meitä, kuin aiemmin. Pyrimme tekemään kaiken keskitetymmin  ja halvemmalla, yhä harvemmalla paikkakunnalla. Haluamamme alhaisemmat hinnat ja parempi tuottavuus luovat ympärillemme tyhjyyttä, niin fyysistä kuin henkistäkin.

Hyvinvointimme tason määrittää elämän merkitys ja sen sisältö. Siihen ei ole vippaskonsteja. Äkkiseltään mieleeni tulee pari reseptiä tähän puutteeseen, mutta nämäkin vaativat jotain myös itseltämme. Ne eivät tipahda ”yhteiskunnan taivaasta”.

Resepti ykkönen: Meistä on tultava läheisempiä toisillemme. Perustamme langattoman verkon yli maailman teemana: ”Minä autan Sinun läheistäsi täällä – auta Sinä minun läheistäni siellä”. Tässä toiminnassa saatua voittoa ei voi mitata rahassa. Kyseessä on palvelu jota ei järjestä joku ulkopuolinen, vaan sinä ja minä yhdessä. Sitä ei voi viedä meiltä pois, ellemme niin halua.

Toinen resepti on ruskeakastikkeen perinteinen valmistus: Laita rasva kuumalle pannulle. Sen jo tiristessä iloisesti, huomaat jauhojen puuttuvan. Nopean kauppareissun sijasta piipahda naapuriin, pyydä muutama ruokalusikallinen jauhoja kahvikuppiin ja huikkaa lähtiessä kiitos. Kirmaa takaisin kotiin ja valmista maukas ruoka. 

Sain reppuun eväät.

Perjantai 22.1.2010

Sain kotoani eväät, jotka ovat kantaneet ja maistuneet. Mitkään eväät eivät riitä kuitenkaan hamaan tappiin saakka. Kunnolliset lähtöeväät reppuun  kotoa, niin niiden antamilla voimilla jaksaa tehdä uusia matkan varrella.

Oikeamielisyys on kuin kuuma lihakeitto. Kuorestaan karhea ruisleipä vastaa reilua suorapuheisuutta. Raikas vesi on elämän ilo ja suola sen itsekuri.

Olen oppinut elämän poluilla syömään hyvinkin monenlaisia uusia ruokia, hyvä niin. Kuitenkin suosikkina on yhä ruisleipä ja kuuma keitto, niistä jää suuhun elämän maku. Toisen tekemään keittoon lisään hyvin usein ripauksen suolaa,  joskus ehkä liikaakin.

Elämän menestymisen ulkoiset mittarit tuovat usein muassaan pettymyksiä. Vuorovaikutteinen kunnioitus, jonka sain eväsreppuun kotoani ja mitä pidin itsestään selvyytenä, ei ole enää arkeen kuuluva rutiini. Tilalle on astunut ahneus, itsekkyys ja välinpitämättömyys. Tässä on työsarkaa.

Mielestäni  juhlapöydän aterioista ei ole elämän eväiksi, vaikka ne makeilta ja maukkailta maistuvatkin. Enemmän kuin sokeria ihminen tarvitsee elääkseen suolaa.

Tavoitellessamme menestystä, kuuluisuutta ja pilviä hipovaa  glamouria on hyvä muistaa, että ”Me emme kannata juurta, vaan juuri kannattaa meitä”.